Lataamon laulajat Jyväskylässä (Redneck joskus lokakuussa)
Keikka tuli minulle aivan varkain. Kaverini soitti Jyväskylästä
muistaakseni päivää ennen, että Lataamon laulajat esiintyy paikallisessa
"yökerhossa", ja että lippujen hintakin oli kokonaisen kympin! No, eihän
sellaista tilaisuutta voi jättää väliin.
Keikalle saavuttiin hyvissä ajoin, ja suurien starojen tapaan bändi antoi
hiukan odottaa itseään. Jarkko ja Petri astelivat lavalle ensin. Pian
alkoi kaverini selän takaa kuulua "Jarkko, pistä vahvistin päälle"
-huutoja, ja kaverini antoi minulle sellaisen "kuka helvetin känniääliö
siellä huutaa" -mulkauksen. Ilme muuttui kuitenkin aivan toiseksi, kun hän
kääntyi katsomaan taakseen, ja huomasi ääntelijän olevan Valtteri
Tynkkynen!
Erityisen jännittävää keikassa oli se, että minulla ei ollut mitään hajua
siitä, mitä tultaisiin kuulemaan. Ainoa varma tieto oli "kaikki on hyvin".
Yllätys oli myös se, että Tynkkynen soitti kitaraa, mutta hyvin tuntui
kuusikielinenkin miehen sormiin istuvan. Keikkaa sävytti kaiken kaikkiaan
pienoinen huumori, mm. hienojen konekomppien hallitessa välillä
rytmisektiota. Bändikin näytti nauttivan virvokkeita hieman tavallista
vapautuneemmin, mutta se sopi keikan ilmapiiriin oikein hyvin.
Positiiviseksi jännitys muuttui sitten, kun saatiin todeta, että keikka ei
todellakaan ollut mikään "suurimmat hitit akustisesti", vaan täysin
(minulle) ennenkuulumatonta materiaalia kuultiin paljon. Toki muutama
klassikokin soi uudessa ääniasussaan.
Tila oli pienehkö, ja tunnelma nousi välillä pelottavan intiimiksi
laulusolistin koikkelehtiessa lavalla lähes minua kasvotusten (lava oli
matala, ja minä olen iso mies :). Jarkon lavaliikehdintää sai seurata
erityisen korostuneesti kappaleen "Väärinkäsityksiä merellä" aikana, kun
mies heitti kitaran nurkkaan ja oli näin vapaa (ja kai pakotettukin, ilman
kitaraa seistessä on alaston olo ainakin minulla) liikehtimään
ennennäkemättömän vapautuneesti.
Kappaleista jäi erityisesti mieleen "Luumäen kuun valo", "Rakkaus on pesti
hulluuteen", "apinalaulu (nimeä en muista)" sekä "Kaikki on hyvin" joka
soi erittäin tunnelmallisesti. Hieman pettynyt olin siihen, että
mielestäni yksi Homo Sapiensin helmistä, "Alkemisti" toimi niinkin
huonosti livenä. Olen nimittäin aina himoinnut tuon kappaleen livenä
kuulla.
Encorena kuultiin sitten jotain aivan perverssiä, nimittäin Homo Sapiens
akustisesti! Täytyy rehellisyyden nimissä sanoa, että pidän sähköisestä
versiosta hieman enemmän, mutta kyllä tuo suun hymyyn sai jo pelkästään
ideanakin, mutta myös sovituksellisesti se oli aika härski. Mutta kuten
sanottua, huumori kuului osaltaan vahvasti keikan fiilikseen (tai sitten
minä en vain tajua kaikkea). Ehkä alleviivatakseen pointtia tai ihan vaan
piruuttaan, ravintolan väki heitti keikan jälkeen stereoihin soimaan "Homo
Sapiensin" levytysversion, jota ei ollut kyllä uskoa samaksi raidaksi.
Yhteen vetona keikka oli ehdottomasti kympin arvoinen kokemus. Olen nähnyt
YUP:n niin monta kertaa livenä, että vaihtelu oli erittäin tervetullutta.
Ja ilman vaihteluakin, asiaan vihkiytymättömälle keikka luultavasti olisi
iskenyt, vaikka osa "vitseistä" olisikin ehkä mennyt ohi. Jos lataamon
laulajat esiintyvät paikkakunnallanne, niin älkää missään tapauksessa
jättäkö sitä väliin.
Kuriositeettina mainittakoon, että yleisön joukosta olin bongaavinani myös
molemmat "puuttuvat" jäsenet.
Näillä eväillä jaksaakin sitten varmaan taas seurata parit Normaalien
maihinnousu -kiertueen keikat. Vielä kun jostain saisi niitä jonkun fanin
ehdottamia "Normaali" -hihanauhoja...Lataamon laulajat livelevytyskin
voisi olla hyvä idea? Tai ainakin jokunen otos sinkkujen täytteeksi!
Pahoittelen runsasta lainausmerkkien käyttöä ja mahdollisia
oikeinkirjoitus- ja kielioppivirheitä.
Biisilistaa en ulkoa muista, mutta ainakin seuraavat numerot kuultiin:
- Väärinkäsityksiä merellä
- Rakkaus on pesti hulluuteen
- Luumäen kuun valo
- Me ei olla apinoita (tai jotain sinne päin)
- Jos helvetti on täynnä
- Alkemisti
- Kaikki on hyvin
- Homo Sapiens