12.09.2003
tehtäiskö kaverit sillä lailla, että soittaisitte Myyrän aina ensimmäisenä keikoilla.
olisi kiva kuulla esiintymisestänne muutakin, kuin humaltuneen yleisön Myyrä! Myyrä! Myyrä!-
huutoja.
nimim. en ole koskaan kuullut välispiikkejä
Valtteri:
Idea sijoittaa ”Myyrä” setin alkuun tuli nimenomaan mainitsemastasi syystä.
12.09.2003
Menneellä On the Rocks -keikalla oli sitten onnistunut setti!
Kuullaanko herra Hyyrysen urkujensoittoa tulevaisuudessa enemmänkin?
timpax
Valtteri:
Katsellaan…
12.09.2003
Miksei puoskareiden loistavaa iltapäivätykitystä Raumalta nauhoitettu oikein
kaitafilmille saakka? Oliko orkesterilla pätevä syy kieltäytyä vai kieltäytyikö Ilmalan kaverit
laittamasta laitteet päälle?
Paikallaolleena olen hyvin tyytyväinen, että olin paikalla.
Valtteri:
Esiintymisemme vuonna 2002 nauhoitettiin ja televisioitiin ja koska keikkamme
Kaisaniemessä taltioitiin, jätti Yle meidät Rauman osalta tänä vuonna väliin.
12.09.2003
Mikä on teidän suhteenne CMX -yhtyeeseen? Ja mitenkä teillä kestää näin kauan vastailla
kymysyksiin, pidättekö lomaa utelijoista, vai?
Valtteri:
Lomaa on pidetty, juu. Suhteemme CMX:ään on ymmärtäväinen.
12.09.2003
Kysymys YUP:lle:
Terve. Meitä yhtyeenä ja epävirallisen kotistudion omistajina kiinnostaisi tietää musiikillisen
vaikuttajamme nauhoitussessioista. Tälläisen foorumin kautta laajempi selonteko on varmasti
hankalaa, mutta näin aluksi istrumenttien koostamisesta levylle: Äänitättekö kerralla useamman
instrumentin livehenkisyyden toivossa vai rakennetaanko kokonaisuus yksikerrallaan rumpujen päälle.
Ja miten jälkimmäisessä tapauksessa rumpalille saatetaan "vimma" päälle jos yksin lasin takana
soittaa. Me ollaan soitettu (livenä) hälle kitaraa ja laulua kuulokkeisiin, niin edes hieman
virkistyy ja tulee "vuoropuhelut" soitettua.
Terveiset, Hullut Lapset
P.S Nähdään Ilosaaressa
Valtteri:
Nauhoitamme rummut siten, että muu bändi soittaa mukana ja jos joltakulta sattuu jäämään
jotain käyttökelpoista nauhalle, niin hyvä, mutta käytännössä kielisoittimet + koskettimet joudutaan
soittamaan erillisinä ottoina ”ukko kerrallaan”.
12.09.2003
Tämä kysymys lienee aiheeton, mutta kysyn teiltä silti. Mikä kappaleissanne esiintyvistä
hamoista mieluiten olisitte?
-Zaphod Beeblebrox
Ps. En saattanut olla huomaamatta useimmin kysyttyjen osastolla concrete and clay -coverrallin
tekijän puuttumista. Muistaakseni kyseinen yhtye on unit 4+2. =)
Valtteri:
Oikein muistat yhtyeen. Itse olisin mieluiten ehkäpä Perkele.
12.09.2003
Hei kuulkaas poijaat, kiitos suuri meenneistä ruisrockin ja rauman keikoista! Kaipailen
kuitenkin yhtä biisiä ohjelmistoonne, nimittäin Tavaroiden taikamaailmaa. En muista ikinä kuulleeni
sitä livenä, vaikka olette sitä varmasti aikoinaan soittanut tarpeeksenne..
Valtteri:
Keväällä soitimme kyseistä kappaletta säännöllisesti.
12.09.2003
Jarkko-setä totesi Suen haastattelussa, ettei laulaisi Jussi Hyyrysen tekstejä. Mikä
niissä erityisesti on suuhusi sopimatonta? Millaista runoutta herra ylipäätään taiteilee?
-Kankaja-
Valtteri:
Jarkon puolesta uskallan todeta, että Jussin tekstit eivät todellakaan ole
julkaisukelpoisia, joten ei niitä myöskään kukaan muu kuin ”Dr.Pain” itse, voi esittää.
12.09.2003
Moi!
Tapasin Jussin + muut herrat Ruisrockin bäkkärillä, ja lupasin jeesata vaatesponssiasioissa. Tässä
vielä meiliosoitteeni, kun puhelin jäi sitten Turkuun :) ja saan sen vasta ensi viikolla takaisin..
t. Sussu
Valtteri:
Saatatte ystävät, viellä joku päivä nähdä hyvin pukeutuvan YUP:n.
12.09.2003
Heipä hei.
Kiitokset varsin loistavasta Ruisrockin keikasta! Etenkin Tyly puhe puhutteli, kerrankin tuntui
nyrkin takominen ilmaan mielekkäältä kun oli edes hieman haasteellista... :)
Minkäslaisia suunnitelmia joukkiollanne muuten on syksyn varalle? Levytyksiä? Esiintymisiä?
Hiljaiseloa? Hyvää elämää?
-Tuomas-
Valtteri:
Syys-rundi ja sitten lomaa rokkihömpötyksestä.
12.09.2003
Miksikäs ette informoineet kuuntelijoitanne YLE-X:n taltioiman Kaisaniemi rockin setin
esittämisestä?
Eikös YLE kertonut siitä teille?
Meneekö ensi talvi studiossa vai onko keikkoja tiedossa, vai kenties lomaa?
Valtteri:
Pyrimme toki informoimaan teitä kaikenlaisista yhtyeemme toimintaan liittyvistä asioista,
mutta väkisin jotain jää aina väliin. Olisi täysin eri asia, jos meillä olisi varaa palkata
Verkkoherra vain ja ainoastaan näitä sivuja päivittämään.
12.09.2003
Tosi hienot keikka Ilosaaressa! kiitos siitä, vai mitä mieltä itse olette?
Ja mitäs te sanotte siitä Sonic Youthista, näittekö niitä?
Mahtavia olivat.
-Heppu-
Valtteri:
Keikkamme meni mielestäni ihan ok. Sonic Youth jäi minulta näkemättä.
12.09.2003
miten te osaatte sanoittaa ja säveltävää niin hyviä biisejä?
Valtteri:
Olemme neroja.
12.09.2003
Minä vaadin saada tietää kaikkien yup yhtyeen jäsenten lemppariyhtyeet, tietysti vain jos
se sopii. Tai siis ei ollu tarkotus olla niin ilkikurisenpainostava. Jarkkis sanohhan kitaristille
terkkija...
Valtteri:
Näiden sivustojen ”Puoskarit”-esittelyssä on jotain vinkkejä mistä kukin pitää.
12.09.2003
Kuuntelin junassa Ilosaareen ja takaisin YUP:n tuotannon lävitse. Matkani sujui
rattoisasti, mutta kanssamatkustajien mahdollisesta nautinnosta en ole niinkään vakuuttunut.
Mieltäni jäi (taas) askarruttamaan se, että mistä tunsitte henkilön josta kappale Nyrkkeilijä
kertoo? Siis jos tunsitte.
Valtteri:
Kukaan meistä ei tuntenut henkilökohtaisesti.
12.09.2003
hei. tiedän että olen vähän myöhässä mutta tiedättekö saako mistään enään sitä uutta
vinyyliä, jota painettiin vain muutama kappale? olisin halukas ostamaan sen, jos sitä vielä saisi
jostain!
Valtteri:
Eiköhän sitä viellä jossain kaupoissa ole.
<< Läpiä päähän - Vko 29 -
Läpiä päähän - Vko 27 >>