- DJ Perse olisi katkaissut tämän alta aikayksikön, jos ei olisi ehtinyt kuulla J. Martikaisen sulosäveliä. Tämä olisi aivan liian progea mulle, jos tässä ei olisi sanoituksia, joihin tarttua ja joita rupeaa väkisin kuuntelemaan. En voi tietää, miksi ihmiset tekevät tällaista musiikkia, mutta Martikaisella on siihen ilmiselvästi syynsä, koska se on tehnyt sitä jo niin pitkään.

Finn Andersson Soundi-lehdessä 03 / 2001.

YUP: Lauluja metsästä (Mercury)

Harvassa ovat bändit, joiden uutta levyä odottaa kuin joulupukin saapumista. YUP kuuluu tähän äärimmäisen harvalukuiseen joukkoon: Normaalien maihinnoususta on jo vierähtänyt pari vuotta, ja se on ehdottomasti liian pitkä aika ilman noin 27-osaisia biisejä ja Martikaisen täysin pimeitä sanoituksia.

Lauluja metsästä -albumin vertaaminen Normaalien maihinnousuun tai mihin tahansa muuhunkaan aikaisempaan YUP -levyyn on tarpeetonta (se on täsmälleen yhtä erinomainen kuin edellisetkin!), sillä kultakin äänitteeltä paljastuu hitaasti ja uskollisessa kuuntelussa aivan oma universuminsa ja omat totuutensa. Sävelkulut ja biisien rakenteet saattavat olla samaa progea ja tekstit tuttua varjoleikkiä, mutta viiden ja kymmenen ja kolmenkymmenen kuuntelun jälkeen jokainen YUP:n julkaisu tuppaa kasvamaan selittämättömäksi maailmankaikkeudeksi, jota voi "ymmärtää" vain diggaamalla sitä.

Kaikki tämä ei merkitse hämärää taiteellisuutta. Lauluja metsästä uhkuu ja tihkuu hittipotentiaalia, ja melodiat ovat hetkittäin hämmentävän kivasti kulkevaa poppia. Silloin tällöin herää epäillys ns. suuresta kusetuksesta, mutta mikäli näin on, haluan ehdottomasti tulla Martikaisen huijaamaksi.

Entäs albumin nimi sitten? Lauluja metsästä -nimistä stygeä ei kiekolta löydy ja muutenkin musiikilliset kannanotot suomalaisen sahateollisuuden puolesta ovat vähissä. Syylliset vallan merkilliseen nimivalintaan löytyvät eteläsuomalaisesta mäkihyppykaupungista seka aina Brittein saarilta, jossa majailee Jethro Tull -merkkinen nuoriso-orkesteri. Jethron muinainen Songs from the Wood voisi hyvinkin olla YUP:n albumi - ja Lauluja metsästä Jethron. (TA)

Slitz-lehti, toukokuu 2001.

YUP: Lauluja metsästä (Mercury)

Ismo, Ilkka, A.W., Kalle Ahola ja Jarkko Martikainen laulavat kuin krapulainen flunssassa. Mutta Martikaisen kohdalla se ei haittaa.

Martikaisen teksteissä on jotain terveellistä älyllisyyttä ja ei-helsinkiläistä itseironiaa, josta ei voi olla pitämättä. Ja bändin soittokin sujuu kuin 80-lukulaiselta progebändillä.

Mutta jos kaikki olisi vain tuota, ei YUP nousisi listoille vaan jäisi opiskelijabilesiin. Tämän levyn salaisuus on jossain muualla. YUP on älyllisyydessään vähemmän typerryttävä kuin Ismo ja jättää paremmalle tuulelle kuin CMX.

TJEU-Korppi kaiken yllä

City-lehti, huhtikuu 2001.

YUP: Lauluja metsästä (Mercury)

Lauluja elinkaaren ehtoopuolelta

Laulaja Jarkko Martikainen valitteli taannoin Ylioppilaslehdessä otsikolla "Koskaan et muuttua saa".

YUP:lla ei pitäisi olla mitään seliteltävää. Sen nahan pitäisi olla niin parkkiintunutta, ettei pikkuvittuilun linjan löystymisestä pitäisi haitata pätkääkään. Lopussa ollaan, jos aletaan marista yleisölle.

Kuinka monta bändiä maailmassa lopulta onkaan, joiden loppupään tuotanto ei olisi lähtenyt käsistä. Puritanismi on tietenkin osasyyllinen, mutta ei sitäkään kaikesta voi syyttää. YUP:n viimeinen hyvä levy oli Yövieraat. Piste.

Lauluja metsästä on melko lailla nimensä kaltainen albumi. Martikaisen kadehdittavan hienot oivallukset kantavat monta biisiä, mutta kokonaisuus on sellainen kuseskellen juostu viiva. Tuskin YUP:sta koskaan tulee Eppu Normaalia. Siihen se on liian älykäs.

Antti Arvaja, Aktivist-lehti, huhtikuu 2001.

Ironiaa puukotelossa

Suuri sointi ja kärkeviä tekstejä

YUP: Lauluja metsästä (Mercury)

Kymmenen vuotta sitten olisi ollut vaikea uskoa, että YUP:stä tulee listasijoja napsiva suuri suomalainen rockyhtye. Yhtyeen alkuaikojen kiperä punkproge oli omintakeista ja vaikeasti sulavaa.

Kuluneiden vuosien aikana yhtye on onnistunut kasvattamaan kuulijakuntaansa ilman radikaalia linjatarkastusta. YUP:n musiikki on tosin nykyään monessa mielessä sujuvampaa kuin 90-luvun alussa. Tuoreella Lauluja metsästä-albumilla voi silti kuulla yhä samoja vaikutteita kuin ennenkin: 70-luvun progekoukkuja, glam-rockin melodioita ja hardcore-punkin särmikästä vimmaa.

Hittikelpoisimmilaankin YUP on entisensä myös asenteeltaan. Laulaja Jarkko Martikaisen kirjalliset ja vahvasti satiiriset tekstit kytkevät YUP:n tanakasti suomalaiseen rockperinteeseen; Martikainen kulkee rocklyyrikkona Tuomari Nurmion ja Ismo Alangon raivaamaa polkua.

YUP ei ole kasvaneesta suosiostaan huolimatta samanlainen radioiden suosikki kuin monet muut isot kotimaiset rockyhtyeet, ja siksi sen kuunteleminen tarjoaa myös kanavan kiukutella popteollisuuden mekanismeja vastaan. Sivistyneen pisteliäitä lausuntoja julkisuudessa antava Martikainen sopii hyvin tällaisen yhtyeen keulakuvaksi.

Musiikin lisäksi YUP:ssa selkeämmiksi ovat käyneet myös tekstit. Martikainen on satiirissaan entistä tarkempi, eikä häntä ujostuta tarttua suuriin aiheisiin, kuten yhteiskunnan arvojen rappioon tai yksittäisen ihmisen ahneuteen. Nurmion tavoin Martikainenkin puhuu mielellään vertauksin ja sekoittaa tarinoihinsa eksotiikkaa ja kaukomaita.

Yllättävintä Lauluja metsästä-levyllä onkin ihmissuhteesta kertova Rakkaus on pesti hulluuteen. YUP kun ei yleensä rakkauslauluja harrasta. Kappale onkin enemmän kertomus rakastamisen vaikeudesta.

YUP:n sointi on uudellakin levyllä suuri ja tarvittaessa myös raskas. Liukkaimmin kulkee avausraita Ihana elämä, ja lisää stadionrockin tarttuvuutta on Pohjoisessa Zenissä, jossa kansanlaulumainen melodia, metalliset äänivallit ja U2:lta kuulostava kitarakuvio nivoutuvat dynaamiseksi kokonaisuudeksi.

Vanhaa YUP-henkeä on eniten Rankat ankat-kappaleen levottomassa riffittelyssä, kun taas levyn päättävä Nyrkkeilijä on akustisine sovituksineen osoitus siitä kuinka YUP osaa luottaa myös hyvien sävellysten voimaan. Albumin musiikillinen ilmeikkyys ja hyvä rytmi ovat toki myös tuottaja Riku Mattilan ansiota. Halutessaan levyllä voi kuulla lievää yhteyttä myös Ismo Alangon myöhempään tuotantoon.

YUP:n tavaramerkkimäinen ironia on tällä kertaa ulotettu myös levyn pakkaukseen. Ensimmäiset tuhat Lauluja metsästä cd:tä myydään höyläämättömästä puusta tehdyssä kotelossa.

Ilkka Mattila, Helsingin sanomat, huhtikuu 2001.

YUP: Lauluja metsästä (Mercury)

****1/2

Maantieteelisesti ympäri Suomea levittäytynyt YUP menee myös musiikissaan laidasta laitaan. Koukeroisista vinkukitarointia ja heviriffittelyä seuraavat hivelevät melodiat ja tarttuvat kertosäkeet. Jarkko Martikaisen kierot, taidolla nikkaroidut tekstit asettuvat vaivattomasti vinksahtaneemmallekin musiikilliselle pedille.

Lauluja metsästä osoittaa bändin olevan jälleen astetta kypsempi. Vertailu nuoren, rankemman YUP:n ja nykyisen tarttuvamman yhtyeen välillä kompastuu omaan tarpeettomuuteensa. On vaikea pitää monipuolistumista miinuksena, oli kyse sitten ihmisestä tai yhtyeestä.

2000-luvulla YUP laulaa jopa rakkaudesta ja kertoo muun muassa tarinan Tarmo Uusivirran näköisestä nyrkkeilijästä. Nousukauden ja optiohurman ajan epävarmuuden Martikainen kuittaa runollisesti: "Sinivalkovaahtopäillä kansa kelluu onnelaan! Nousuvesi tuo hyvää kaikille, sanotaan. Mutta siitä kaikesta on takeena sana vaan".

Tero Liete, Tv-maailma, nro 17/2001.

Osiensa summa

YUP: Lauluja metsästä (Mercury)

Yup on savonlinnalainen 1980-luvun loppupuolella syntynyt rockyhtye. Nimi tulee nykyisin sanoista Yhdistyneet Urbaanit Puoskarit, keksittäessä kuulemma lähde oli Young Urban Perverts. Yhtyeen edellinen albumi "Normaalien maihinnousu" nousi ilmestymisvuonnaan 1999 Suomen virallisen levymyyntilistan ykköseksi. Kahdeksan albumin mittaisesta urasta on luvassa kokoelma lähiaikoina. Sitä ennen kerron miltä maistuu uusin huhtikuussa julkaistu "Lauluja metsästä"-teos. Levystä on julkaistu myös rajallinen 1000 kappaleen puukantinen versio.

Loistavan Normaalien maihinnousun seuraajalle on asetettu kovat odotukset. "Lauluja metsästä" täyttää vaativimmatkin odotukset. 13 toinen toistaan kiehtovampaa kappaletta, joita olisi varmaan syytä nyt rynnistää jollekin kiertuepaikkakunnista myös elävänä ihmettelemään. Yup on hämmentävän monipuolinen ryhmä, jolta näyttää taittuvan tyyli kuin tyyli. Bändillä on taito summata lukuisista osista koostuvista pienistä tarinoista ehyt kokonaisuus, oikea kappale. Harvinainen hyve, niin moni muu kun jää osaviidakkonsa vangiksi.

Laulaja-sanoittaja Jarkko Martikainen kertoo seuraavaa aloituskappaleesta "Ihana elämä": "Vaikka elämänhallinta on muodissa, on useimpien onni turhalta analysoinnilta vapaassa kompuroinnissa, siis elämisessä. Sävellys on syntynyt samojen kontrollivapaiden tähtien alla, sillä se edustanee joillekin taajaan kirottua populaarimusiikkia. Laulun vapaa -ajattelulliset teesit taas antoivat hyvän syyn avata tämänkertainen musiikin lähettäjä - kuluttaja -peli kyseisellä kappaleella. Meillä on nähkääs tässä levykokonaisuudessa jokin väittämä."

Tämän pelin sääntöihin kuuluu ettei kriitikko paljasta väittämää, sen mahdollisesti löydettyään. Kuluttajan kuuluu nyt vain herätä mielenkiintoon, solmia luistimennauhat ja luistella levykauppaan. Järvi on vielä jäässä.

Teos sisältää myös tietylle kuulijakuntajoukkiolle täsmäsuunnatun palan "Rankat ankat". Kyseinen ryhmä on kuulemma "vanhojen hyvien aikojen" peräänkuuluttajat. Yup on suomeksi sanottuna pehmennyt alkuajoistaan. Eipä haittaa.

Oikeastaan tässä voisi mainittavaksi poimia minkä tahansa kappaleista. Tällä hetkellä miellyttää erityisesti "Korppi kaiken yllä" tarina nipusta pikku ihmisiä. Laulun sanoissa on yhteiskunta- ja yksilösanomia, siis pientä politikointia.

Ylipäätään Yup näyttää olevan ärsyttävänkin hyvin sisällä bussineksessa, muiltakin osin, kuin itse tuotoksen osalta. Netti toimii, tarinaa riittää - mutta pitikö tämän olla vaarallista jollekin? Olen havainnut hommassa aina myös hieman hampaat irvessä nyrjähtämisen makua. Sanottava jää pikkaisen köyhäksi siksi. Jää siis vielä parantamisen varaakin.

Marko Kyllästinen, "Tekniset"-lehti, No4/2001.

YUP: LAULUJA METSÄSTÄ

YUP on julistettu niin monta kertaa Suomen Jethro Tulliksi, että oli jo aikakin saattaa maailmaan albumi Lauluja metsästä (siis JT:n Songs from the Woodia mukaillen). Kummallisorkesteri toki venkoilee yhä ihan omissa sfääreissään, eikä vertauskohta yhteen bändiin tee YUP:lle oikeutta tai kerro totuudesta kuin murto-osan.

Kuten YUP:n kohdalla tapana on, yksi kuuntelu ei vielä hullua hurskaammaksi, vaikka avauskappale Ihana elämä kuulostaakin bändin asteikolla hämäävän radioystävälliseltä. YUP yrittää yhä musiikissaan tunkea neliötä ympyrän läpi ja joillain ihmelihaksilla onnistuukin siinä. Tällä soittotaidolla olisi helppo sortua joutavaan kikkailuun, vaan bändi on sen verran kauan soittojaan sorvannut, että silkkoihin tekniikkapyrähdyksiin ei langeta.

"Kvaak kvaak kvaak kvaak/minä olen mies" (Rankat ankat) on ratkihilpeä hokema, joka tulee vielä aiheuttamaan surrealistisia yhteislauluhetkiä keikoilla. Uzbekistanin urut vetää rehvakkaasti hc:ksi, kun taas balladissa - ja nyt tulee diggareita turpaan...-Jarkko Martikainen kuulostaa Crash Test Dummiesin Brad Robertsilta. Päätöskappale Nyrkkeilijä summaa kokonaisuuden tyynen akustiseksi.

Lauluja metsästä on siinä mielessä vanhakantainen YUP-albumi, että sille voi huoletta myöntää pidemmän takuun kuin parhaallekaan saksalaiselle henkilöautolle.

JUKKA VÄÄNÄNEN, "Katso!"-lehti, 15-16/2001.

Arvosana: *** ½

YUP:n singlejä, varsinkin niitä pikkuisen vanhempia, saa nykyään metsästää mitä erikoisimpien elikoiden kanssa tehtävässä sen kummemmin onnistumatta. Sitäpä mainiompi juttu on, että orkan vuoden 92 jälkeinen harvinaisuusmateriaali on pakotettu nyt yhdelle kummallisuutta tihkuvalle äänilevylle.

Vaikka levyn painopiste on jo jossain mallissa julkaistuissa kappaleissa, tarjotaan YUP-friikeille ihanaisia hetkiä ennen levylle päätymättömienkin vetojen muodossa. Heti avauksen virkaa toimittava, vähäsähköisempi uusioversio 'Paratiisin sahakielet' -kipaleesta pelittää perin hienosti, kuten myös akustishenkinen uusinta kappaleesta 'Homo Sapiens'. Moiset paljastavat oivasti sen tosiseikan, ettei YUP:n hienous piile pelkästään ärjyvissä kitaroissa, vaan yhtyeen matsku pelaa mainiosti myös vähin äänin toteutettuna. Unplugged-levy voisi muuten olla bändiltä huima veto...

Levyn coverbiisien kuningas on aiemmin 'Jumala halkaisi ihmisen kahtia' -singlen b-puolena soinut Pihasoittajat-biisi 'Puutarhurin laulu', eikä muukaan lainatavara kolise tyhjyyttä. Onpa mukaan saatettu kaksi Nylon Beat -gimmoin ryyditettyä veisuakin, joista varsinkin se jälkimmäinen, 'Rakastuin sinuun liian helposti', tikuttaa purkkahoocee-kuosissaan hilpeästi.

Se ihka omakin b-materiaali toimii kautta linjan kumman hyvin ja pistää mietityttämään, osaako tämä orkka oikeastaan edes epäonnistua - siis kunnolla. Harmittava bändihän se tämmöinen kriitikon näkövinkkelistä on.

Monenmoista tunnelmaa sisältävä mutta silti kokonaisuutenakin kasassa pysyvä 'Hajota ja hallitse' on mitä mainioin jatko YUP:n legendaariselle '1990-92' -koosteelle. Tätä kannattaa kuunnella viimeistään silloin kun sodomit, venomit ja saxonit alkavat harmittaa.

Mutta koskapa saadaan pöytään keittoruokaa sen englanninkielisen alkeismateriaalin uusintajulkaisun muodossa? Jotenkin tuntuu, että jos asiaa Martikaiselta kysytään, ei ikinä.

Teksti: Matti Riekki

PS: Mikäli kiinnostaa kuulla YUP:n versioivan Abbaa, ei kannata luottaa levyn biisilistaan...

Matti Riekki, arviossaan Soneraplazan kaistalla 01.10.2001.