pe 30.9.2005: Rauma, Raumanlinna
Valtteri:
Lähtö Jkl:stä klo 12 ja Tamperetta kohti josta Jucci kyytiin. Perillä klo 17.
Keikkapaikka ei ole ollenkaan hullumpi, vaikka yökerho onkin. Väkeä paikalla
ihan mukavasti ja bändi soitti melko huonosti.
Jussi:
Itä-Helsingissä lusitun leipätyöviikon jälkeen keikkabussi vaikuttaa taas kummallisen miellyttävältä ympäristöltä. Tosin yksinkertaista enemmistöä vastaan saavuttamani ”sisätiloissa ei polteta”-neuvotteluvoitto ei aina päde. Myönnettäköön että yleensä kuskinpuolen ikkunan ollessa raolla tupakkimiehen tuprautukset pääosin imuuntuvat hyvin ulkoilmaan mutta taajamanopeuksilla ollaan taas siinä ärsyttävässä savustuspöntössä. Ai kuulostan rappukäytävän mummolta?
la 1.10.2005: Jyväskylä, Lutakko
Valtteri:
Remontoitu tanssisali vaikuttaa oikein toimivalta. Hyvä! Ruoka oli maistuvaa,
mutta Juccin harmiksi talossa ei kuulemma ole tapana käyttää hyla-tuotteita.
Laktoosi-intoleranssia ei kuulemma ole olemassa. Kerettiläistä?
Perunamuusi ja sienikastike jäivät siis Juccilta väliin. Rasmuksella oli keikka
naapuritalossa, mutta meillekin riitti kuulijoita. Kiva. Soitto meni jo piirun verran
paremmin kuin parilla edellisellä keikalla. Jygge ja Simo joutuivat valitettavasti
painimaan erinäisten teknisten ongelmien kanssa. Harmillista.
Yksi viikko vielä…
Jussi:
Kuulehan Lutakon piällysmies Jonna. Laktoosi-intoleranssi ei ole f-diagnoosi vaan tieteellisesti todettu orgaaninen sairaus jonka itsekin nahoissani (tai oikeammin suolessani) niin piinaavana tunnen. En usko että mainio Lutakkonne kaatuu HYLA-tuotteiden aiheuttamien lisäkustannusten vuoksi. Keräänkö adressin?
Pohjosen Risto kuvaa keikkamme taas kerran, toivokaamme että nyt löytyy jotain käyttökelpoista materiaalia ehkä jossain vaiheessa julkaistavaksi!
to 6.10.2005: Raahe, Gina
Valtteri:
Lähtö Jkl:stä klo 12 ja matkaan kohti pohjoista. Pidimme kahvi/tee/leipä/munkki
-tauon Pihtiputaalla Dex-viihteen toimitiloissa. Kiitokset Kikalle ja Sepolle.
Perillä klo 17 jne. Hommasin itselleni alkuviikosta flunssan, joka ei tehnyt
reissuamista mitenkään erityisen mukavaksi. Duact ja Ibumax kuitenkin toivat
helpotusta rommitotin kanssa nautittuna. Raahessa on metka kiinalainen
ravintola. Hieman sivussa keskustasta ja talon 13. kerroksessa. Ruoka oli
hyvää, kuten myös maisemat. Keikka oli kohtuullinen.
Jussi:
Joku huutaa yleisön joukosta ”Piippolan Terävä”. Onko hän seuran miehiä? Asia unohtuu pian. Raahesta ei iskostu oikein muuta mieleen. Keikkapaikkakunnalla yleensä juoksemani lenkkikin jää tekemättä kun tuo peruskuntokausikaan ei ole vielä alkanut. Bussin kyytiin ja menoks.
pe 7.10.2005: Rovaniemi, Cafe Tivoli
Valtteri:
Tivoli on mielestäni tällä hetkellä paras keikkapaikka Suomessa. Mukava
henkilökunta ja Comico-ravintolassa (jossa ruokailu oli järjestetty) erinomainen
palvelu. Keikka oli hyvä. Suorastaan vallaton.
Jussi:
Rollo! Tää on kova! En tiedä mikä tuli mutta Valtterin kanssa päädymme Beelsebubin aikana rumpukorokkeelle keekoilemaan. Jarkosta se ei ole ihan niin nasta juttu, ehkä lähinnä siksi että tallaan samalla hänen viritysmittarinsa päälle ja signaali niinsanotusti katkeaa.
la 8.10.2005: Oulu, Club Teatria
Valtteri:
Meillä oli onni ja ilo saada soittaa jo klo 22. Vaikka paikalla oli kolme bändiä,
pystyimme esittämään täyspitkän setin ja tätä nimenomaan erikseen toivoimme,
sillä olihan kyseessä vuoden ainut ”klubi”keikka Oulussa. Show oli leppoisa.
Juhlistimme vuoden viimeistä yhteistä työiltaa varsin maltillisesti. Osa porukasta
suuntasi 45:een ja loput hot. Apollon vieressä sijaitsevaan karaoke-baariin.
Emme laulaneet. Ainut syy paikan valintaan oli 45:n naurettavan pitkä jono ja
karaoke-baarin aukioloaika (04). Mukavaa oli. Seuraavana päivänä ei sitten enää hymyilyttänyt. Jyväskylässä ohjelmassa bussin tyhjennys ja kotiin mököttämään.
Jussi:
Helttusen Janne pyytää minut soundcheckin jälkeen luokseen saunomaan. Mikä ettei. Puhumme lähinnä kestävyysurheilun tuomista iloista. Janne on alan miehiä. BK vetääkin vakuuttavan shown josta ei seksiä puutu. Entisen teurastamon henkeen ulkofileet esissä.
Syyskiertue on saatu päätökseen. Haluan kiittää taustayhtyeeni Jarkkoa, Petriä, Valtteria ja Jannea. Te tiedätte keitä te ootte, kaikki yhtä arvokkaita.
Tekniikan pojat! Haluan kiittää sua, Jyrki. Pidä toi, sä oot aina tehny sen mihin sä uskot. Kiitos sulle Mikko, sun positiivisuutes sulattaa vaikka jään. Simo, oon katellu sua sillai.
<< Muut kiertuepäiväkirjat
<< Etusivulle