2.10.2003: Helsinki-Lappeenranta

Hellurei!

Valtteri: Aloitimme syysurakan treenaamalla tuttuun tapaan Lutakossa. Kaksi päivää meni taas miettiessä, että miten helevetissä ne biisit menee ja miten me on muka joskus osattu niitä oikein soittaa. Tällä kertaa otimme settiin paljon kappaleita joita emme ole pitkään aikaan soitelleet ja vaikka olimme tahoillamme kotiläksyt tehneet, niin yhteissoiton hieromiseen menee aina jonkin verran aikaa. Tiistaina oli ensimmäinen keikka ja kyseessä jonkin sortin haalaribileet, mutta keikka oli ok ja meininki hyvä. Tapahtumapaikkana oli Espoon Dipoli.

Keskiviikko alkoi palaverilla nuottikirja-aiheesta. Sovimme kaikenlaisista käytännön asioista ja julkaisuajankohdaksi kaavailtiin syksyä -04. Illan keikkapaikka oli Helsingin Nosturi ja paikalla oli kameraryhmä ja äänitysauto, joten yhtyeemme jännittäjät saivat lisäsyyn sotkea housujaan ennen keikkaa. Kaikki meni kuitenkin ihan suht mukavasti ja materiaalia tullaan tod.näk. käyttämään osana tulevaa dvd-julkaisua, joka ilmeisesti julkaistaan samaan aikaan nuottikirjan kanssa.

Onnistunutta nauhoitusta juhlistimme hilpeästi kaljoitellen. Muuten niin rattoisan illanvieton ainut ihmetyksenaihe syntyi siitä, kun vähämielinen lapsuudenystäväni Ahosen Mikko hyytyi jo hyvissä ajoin. Sellaista ei ole ennen sattunut, joten alkaa ilmeisesti olla ikääntymisen merkkejä ilmassa!!!

Jussi: Rakas Päiväkirja, tänään heräilin tuossa puolen kymmenen maissa. Eilen otin onneksi vain parit viiva neljät oluet keikan jälkeen joten päässä ei kivistänyt. Kiire tuli kuitenkin keikkabussiin ja minun täytyi turvautua kumijalkaan alias taksiin jotta ehdin sovittuna hetkenä paikalle. Myöhästyin juuri sallitut minuutit. Aiemmin ehkä ette ole kuulleetkaan mutta olemme sopineet säännöstä, jonka mukaan 15 minuutin myöhästyminen sovitusta lähtöajasta annetaan anteeksi mutta 16 tarkoittaa pitkäripaiskeikkaa eli erään kotimaisen yhden tähden pullotteen tarjoamista muulle poppoolle. Tässä sovelletaan lisäksi myös niin sanottua kumulatiivisuusperiaatetta eli saman kalenteriviikon aikana samaa yksilöä koskevat myöhästymisminuutit lasketaan yhteen. Kyl-lää. Rakas Päiväkirja, pääsin juuri miksaaja-Jyrkin kanssa sopuun siitä että kitarakanava pysyy entiseen tapaan kiinni seuraavan kahden viikon aikana koska en edelleenkään osaa soittaa. Keskityn poseeraamiseen. Kyl-lää. Rakas Päiväkirja, tiistaina Dipolissa tapasin Kotiteollisuuden Hynysen pitkästä aikaa. Tuon karjalainen atleettihan vaikuttaa ”Lemistä Itään” eli Lappeenrannassa. En vielä ottanut puheeksi juoksuhaastekisaa. Luulen että hän haastaa minut penkkikisaan. Kyl-lää.

Valtteri: Olemme parhaillaan matkalla kohti Lappeenrantaa ja kun sinne pääsemme, on ohjelmassa saunomista ja syömistä. Bussissa istuminen olisi muuten äärimmäisen tylsää, ellei Jussi meitä viihdyttäisi. Hänen juttunsa ovat niin SAIRAITA, että jos niitä kantautuisi vahingossa vääriin korviin, niin lääkärinluvat lähtisi aivan varmasti!

Jussi: Rakas Päiväkirja, kuten huomaat olen ns. Suosittu. Nimimerkillä Minäkin-Tunnen-Julkkiksia tapasin eilen Bar Coronassa toisen niistä CMX:n kitaristeista, kutsuttakoon häntä vaikkapa nimellä Halmkrona. Tutustuin tähän vilpittömän miellyttävään nuoreen mieheen Hotelli Lakeuden aulabaarissa kesäkuussa kotimaisen rokkiskenen kokoontumisajoissa. Heitti taas eilen samaa läppää kuin 4 kuukautta sitten: Hänellä on sentin lyhyemmät sormet kuin minulla, laitettiin käsiä vastakkain useaan otteeseen ja tätä sitten ihmeteltiin. Jos olisin psykiatri niin voisin arvioida tähän nivoutuvan symboliikkaa ja/tai kompleksia mutta koska en ole niin kehunpahan vaan että kaunis poika tämä Janne.

3.10.2003: Lappeenranta-Savonlinna

Valtteri: Lappeenrannassa oltiin eilen ja keikka oli mukava. Ainoastaan teknikkomme olivat hieman harmistuneita, kun hissi ei toiminut ja bussia oli hankala peruutella, mutta sellaistahan se välillä tuppaa olemaan. Olemme Jussin kanssa suunnitelleet, että voisimme värvätä keikoille mukaan apusoittajat verhon taakse jotta voisimme itse keskittyä hölmöilyyn. On hankalaa yhtä aikaa soittaa oikein ja poseerata rock-uskottavasti. Jos jotakuta kiinnostaa tämmöinen pesti, niin ilmoittautukoon.

Jussi: Minulla on lukuisia ex-kitaraoppilaita jotka osaavat koko alkupään tuotantomme kitaraosuuteni paremmin kuin minä. Tämä stunttikitarasysteemi on kieltämättä käynyt mielessä. Koesoitto järjestettäköön ensi viikon kiertuepaikkakunnilla soundcheckin yhteydessä klo 19-20. Halukkaat paikalle, oma plektra, kitara ja piuha mukaan. Osallistumismaksu 20 e käteisenä.

Valtteri: Kylläpäkyllä! Bassonsoitosta kiinnostuneet voivat ilmoittautua samassa yhteydessä ja koska bassossa on kaksi kieltä vähemmän, on osallistumismaksukin vain 16 euroa, tai jaloviinapullo. Tänään on vuorossa Savonlinna ja sinne matkaamme parhaillaan. Linja-autossa ei ole aina tunnelmaa ja koska Jussilla on meneillään jonkinlainen asiallisuuskohtaus, tuntuu matka hieman pitkänlaiselta, mutta kyllä se ”Dr.Pain” kohta taas taas sekoaa. Tyhjännauraminen on fiksu tapa tappaa aikaa.

Jussi: Kasvonlinnaan matkaa vielä 103 km, eipä juuri naurata. Mitähän Jykä miettii tässä vaiheessa kun keikkojakin on vielä lukuisia jäljellä? Mitenkäs kirjoittamani akrivastiini-pseudoefedriini-valmiste potkii?

Jykä: Hyvin potkii, toisin kuin bändi.

Valtteri: Muistakaa, rakkaat kuulijat, että aina jos bändi kuulostaa paskalta, vika on miksaajassa ja varsinkin keikan aikana tekninen henkilökunta ottaa mielellään palautetta vastaan, joten ei muuta kuin rohkeasti juttusille.

4.10.2003: Savonlinna-Tampere

Jarkko: Kello näyttää puolen päivän seutua, mutta sillä ei ole suurtakaan merkitystä, sillä bussimatkamme Tampereelle tulee kestämään iltapäiväkuuteen. Siispä voi esimerkiksi mietiskellä sähköisen viestinnän ihmemaassa, millaista oli vierailla Savonlinnassa.

Paikkana oli Tamino, jonka muistan aina olleen huonossa huudossa, silloin kun vielä kaupungissa asuimme. Janne kommentoi vieressä saaneensa siellä muutamaan otteeseen ns. turpaansakin. Niin joviaali oli ilmapiiri tuolloiselle pitkätukalle.

Joskus 1980 -luvun lopussa jouduin minäkin viettämään siellä iltaani, sillä suuresti suosimani Kauko Röyhkä yhtyeineen melskasi siellä. Myöhemmin olemme itsekin oppineet ymmärtämään, millaista on olla esiintyvä ihminen, mutta tuolloin siitä sai kelpo esimerkin tällainenkin märkäkorva. Kyseinen vaihe oli Kaukon uran käännekohtaa, Narttu -joukkiota ei enää ollut, ja Röyhkä taisi pyrkiä kohti uusia musiikillisia tuulia. Kaikki eivät kuitenkaan sitä saattaneet sulattaa - joku nuorehko neito kun jaksoi huutaa ”Pikku enkeliä” joka ikisessä kappaletaukopaikassa tuskaksi saakka. Eli yhtye soitti ja ohjelmistoon tyytymätön nainen huusi. Myöhemmin hän alkoi kerrassaan kirkua suosikkikappaleensa nimeä. Se oli sikäli ikävää, että juuri esitettävä kappale oli hyvin haurasta ja mutisevaa mallia, eikä siitä allekirjoittanutkaan paljoa selville saanut, kun nainen eturivissä piti omaa messuaan. Lopulta taiteilija Röyhkä ärtyi ottamaan mikrofonitelineensä kättä pidemmäksi ja huitoi sillä melko vaarallisenkin näköisesti ”Pikku enkelin” vaatijaa päin. Sanallinen viestintä oli karkeasti muistellen jotain tällaista: ”Ei tule mitään vitun Pikku enkeliä, mene kotiisi kuuntelemaan sitä! Tää on paha maa!” Jota siis seurasi kyseinen mestariteos. Silloin olin pahoilla mielin niin esiintyvän artistin kuin yli-innokkaan faninkin puolesta, mutta nyt meidänkin kollektiivimme tietää valitettavan tarkoin, mistä on kyse.

Kaikeksi onneksi oma sessiomme samoissa maisemissa meni tasaisemmissa merkeissä. Flunssaa ja räkäshowta on ollut melkein joka miehellä, ja itselläni on tauti mennyt kurkkuun - siksi epäilytti hieman, saako keikalla keuhkottua mitään. Taisi saada, loppu hyvin.

Tamino ei ole varsinainen soittamisen, miksaamisen tai yhtyeseurannan Onnela, mutta ilmeisesti kaikki meni siltäkin osin niin kuin pitikin. Savonlinnan Soitinkulman äärikriittisen myyjämestarin, ´Jee -Jee´ Koposenkin mielestä soundikin oli kohdallaan. Joten, piru vieköön, keikka taisi olla laatuisa tapaus! Vaikka ainahan voi pilata parhaankin iltansa kysymällä miksaajaltamme, Jyrki ”Tuomarien tuomari” Vikströmiltä, kuinka keikka on mennyt, ja sen jälkeen vetäytyä nuolemaan haavojaan ja harjoittelemaan lisää. Parasta siinä on toisaalta se, että itsestään ei erehdy luulemaan liikoja. Keikalle tulleet Ihmiset olivat hekin meille kohtuullisia, ja onhan tämän ”kiertueen” settikin melko laajakantainen. Siis niin, että lauluja on setissä levyltä jos toiselta. Toivon mukaan se on innostanut paikalla olleita. Ainakin meille tämä on ollut onnistunutta vaihtelua. Vaikka toisinaan on pakko todeta, ettei ihmisten kilpahuutaminen omien suosikkilaulujensa merkeissä ole hyvä idea. Vaikka humalaisissa aivoissa siltä tuntuu, niin ei se sitä ole.

Jussi: Kiertueen Jurpoin Yhtyeen Jäsen olen minä. Kiertueen Jurpoin Fani-palkinto puolestaan jaetaan tässä: Eräs nimeltä mainitsematon Kaveri tuli hirveässä kännissä Lappeenrannan keikan jälkeen (omin sanojensa mukaan selvin päin) halailemaan ja kysymään josko meistä voisi ottaa kuvan. Olin juuri höpöttelemässä ystäväni Villen kanssa ja juttumme jäi kesken mutta mikäs siinä. Pahoitteli vielä että ”hieman nolottaa tällainen fanihomma” ja ”ei kai hänestä mitään vaivaa ole, sano vaan jos on”. Kamera saatiin sitten neljännellä yrityksellä toimimaan ja jonkinlainen kuva syntyi sitten kaverin edelleen roikkuesssa kaulassani. Sitten kyselemään että minkälainen se meidän setti oli ollut, hän ystävineen oli tullut varta vasten Jyväskylästä katsomaan meitä ja ei ollut kuitenkaan ehtinyt näkemään ainuttakaan biisiä. Aloin puutua ja sanoin että käy ihmeessä kysymässä settilistaa vaikka joltain tekniikan mieheltämme. Tämä ei kuitenkaan Kaverille kelvannut vaan tinkasi biisin nimiä. Ikuisuudelta tuntuvan varttitunnin asioita vatvottuamme aloin hermostua ja puoliystävällisesti ohjasin kaverin toisaalle. Ilmeisesti olen kusipäinen stara mutta aina ei jaksa…Surkuhupaisena pisteenä iin päälle Kaveri kävi kaikki bändin jäsenet läpi samoin kuvioin. Kyl-lää. Todettakoon tässä vielä että 99% faneista on mielestäni mukavia ja asiallisia…

Valtteri: Joo-o, kaikenlaisia kiusankappaleita keikoilla pyörii, vaan kyse on kuitenkin ehkäpä lähinnä ajattelemattomuudesta. Humalainen pää ei aina hahmota omaa rasittavuusastettaan. Selvänä olet symppis, humalassa huippujätkä! Savonlinna on maineikas kesäkaupunki, mutta talvesta ei puhuta mitään. Siihen on pätevä syy. Ei ole mitään puhuttavaa.

Tampereella meitä odottaa syyshässäkän kolmannet potkuhousubileet, fantzua! Siis eihän haalarit ihmistä tyhmäksi tee, ainoastaan naurettavaksi, mutta taas toisaalta sama asiahan se on tässä rokinsoitossakin: kornia, mutta hauskaa hommaa. Petri-parka joutui eilen käymään Kuopiossa työhommeleissa ja sama juttu tänään. Ei ole hääviä joutua ajelemaan yömyöhällä edestakaisin. Nostamme maljan hänelle samalla kun katsomme videolta ”Blues brothers”- leffaa. Että semmosta!

Jussi: Tämä kaikki horina on ns. Kylläppää tai Kyl-läppää, aivan kuinka haluatte. Alkuperäinen lentävä lausuma, ”Kyllä”, heitetään letkeään savolaiseen malliin. Y-kirjainta pyöristetään hieman Ö:n suuntaan, venytetään. Myös Ä vedetään pitkäksi. Matala äänenpaino kuuluu asiaan. Originelli miljöö tälle on pellonreuna, jossa kaksi isäntämiestä seisoksii rintamasuunta noin 90 asteen kulmassa toisiinsa nähden, kasvot viistosti pellolle päin. On jutusteltu niitä näitä, rehunkasvusta uuden traktorin ostopuuhiin. Pienen hiljaisen hetken jälkeen on sitten oikea aika toteavaan sävyyn pamauttaa tuo fraasi edellä mainitulla intonaatiolla. Toimii! Blokkasin tämän muutamia vuosia sitten Viitasaarelta.

Valtteri: Ja näiden lentävien lauseiden/sloganien viehätyshän on tietenkin siinä, ettei niihin kyllästy koskaan, eivätkä ne rupea missään vaiheessa kuulostamaan rasittavilta…..ehkä!?

6.10.2003: Vapaapäivän kuulumisia Jyväskylästä

Valtteri: Ihan aluksi: Jos satuin loukkaamaan jotakuta Savonlinnalaista toteamalla kaupungin tylsänpuoleiseksi paikaksi talviaikaan, niin on toki kohtuullista lisätä, että niinhän monet muutkin kaupungit ovat, isot ja pienet. Mutta Savonlinnan kohdalla kontrasti kesän ja talven välillä on häkellyttävän suuri.

Olimme lauantaina Tampereella ja keikkapaikkana hotelli Rosendahl. Paikka oli täynnä insinööriopiskelijoita haalareineen ja meininki sen mukainen. Tuli erehdyttävästi mieleen Goom-risteilyt. Soittoaika oli klo. 01. Perskules! Jouduimme lyhentämään settiä 20 minuutilla, koska aikaa oli varattu tasan tunti, mutta ottaen huomioon aloitusajan, ei asia häirinnyt meitä, eikä ilmeisesti myöskään yleisöä. Meininki oli hyvä.

Vapaapäiviä ovat su. ma. ja ti. ja keskiviikkona lähdemme kohti Oulua, jonne liikumme hieman poikkeuksellisilla kulkuneuvoilla. Jussi, Jarkko ja Janne lähtevät Helsingistä lentokoneella ja minä suoritan syksyn viimeisen retken moottoripyörällä. Jos keli on vähänkään siedettävä, otan Peten kyytiin Kuopiosta, sillä nelostie on jokatapauksessa aivan liian tappavan tylsä motskarilla ajettavaksi. Nyt on aika lopettaa jorinat ja ryhtyä viettämään rokkitähden glamouria tihkuvaa vapaapäivää: Imurointia, pyykin pesua, silittämistä, jne. ROK!!

10.10.2003, klo 02.05: Jyväskylä

Valtteri: Huomenta. Ei meinaa uni tulla heti keikan jälkeen, joten koetan nukuttaa itseni omilla jutuillani. Siis, soitimme Tanssisali Lutakossa (Jkl) mielestäni yhden onnistuneimmista keikoistamme pitkään aikaan. Meininki oli kaikin puolin hjuva! Keskiviikkona vierailimme Oulussa. Jo kolmas kerta tänä vuonna ja kenties siitä johtuen väkeä oli paikalla vähemmän kuin yleensä, mutta mukava keikka sekin. Moni on kysynyt, että kuinka paljon yleisön lukumäärä vaikuttaa meidän omaan soittotunnelmaan. Eihän siitä mihinkään pääse, että on eri asia olla lavalla jos tupa on täynnä, vs. porukkaa on paikalla kourallinen, mutta olen yhtyeestämme erityisen ylpeä sen tähden, että emme ole yhtäkään keikkaa soittaneet tarkoituksella puolivillaisesti johtuen siitä, että väkeä on vähän paikalla. Jos tupa on täynnä ja yleisö hyvin menossa mukana, niin kaikkihan sujuu tavallaan kuin itsestään, mutta päinvastaisessa tilanteessa tunnelman eteen joutuu tekemään oikeasti töitä ja jos siinä onnistuu, niin voimme olla perustellusti itseemme tyytyväisiä. Näin on muutaman kerran tapahtunut ja ne keikat ovat jääneet erityisesti mieleen. Helpoimmin sellainen ikävällä tavalla rutiininomainen (ihan kiva, 7+) keikka on seurausta siitä, että liian moni asia on melkein hyvin, muttei ihan kuitenkaan. Jos esiintymistila on huono, soittoaika järjettömän myöhäinen, henkilökunta vittumaista ja siihen vielä muutamalle soittajalle flunssa päälle, ei edellytykset illan onnistumiselle ole parhaat mahdolliset. Melko harvoin näin käy, mutta jos on useamman vuoden keikkaillut, niin väistämättä niitä eteen tulee. Sitten on vielä asia erikseen ne keikat, jolloin me vaan yksinkertaisesti ei olla ”iskussa”. Olisihan se mukava löytää aina syy jostain muualta, kuten esim. väittää monitoroinnin olleen kelvoton tai valot häikäisivät niin ettei nähnyt mihin sormet otelaudalla laittoi. ”Ammattilaisia” kun olemme, ei ylpeys aina tahdo antaa periksi mennä peilin eteen. Yhdessä, eikä erikseen, vaikka näin ihan meidän kesken: Ajoittain siihen saattaisi olla syytä.

Juu, en sitten mennytkään Ouluun prätkällä, vaikka niin viimeksi uhosinkin. Keli oli keskiviikkona niin ahterista, että päätin hypätä bussin kyytiin ja kyllä kannatti! Valomiehemme Mikko oli ottanut mukaan playstation 2 pelikonsolinsa ja Colin McCrae 3 –rallipelin. On ilmeisesti niin, että laitteessa pitää olla vähintään 1000 nappulaa jos miksaaja meinaa jotenkin pärjätä. P.s –ohjaimessa näin ei ole, joten Jykästä ei ollut juurikaan vastusta. Roudarit ovat siinä mielessä ihan kuin muutkin ihmiset, että kyllä hekin oppivat uusia asioita, joten saattaa olla, että jossakin vaiheessa edessä on vielä tiukkojakin kisoja.

Että uni mahd.pian tulisi, jatkan aiheesta: Keikkabussimme. Romu jolla matkaamme on nimeltänsä Volvo. Se on sininen ja siinä on samanväriset verhot sekä punaiset penkit. Istumapaikkoja on kymmenelle- ja makuupaikkoja kuudelle hengelle. Mukavuuksia Volvo pitää sisällään niukasti: Tv(ei todellakaan suomen suurin) ja videot. Koska nuo laitteet (sekä playstation) tarvitsevat 220 v. on Volvossa sitä varten virranmuuntaja. Eli normaalit töpselit, joten kännykkääkin voi ladata, tosin samalla ei voi katsoa tv:tä, koska se ei pysy päällä. Siis muuntaja on teholtaan onneton. Kätevää! Volvo muistuttaa yleisesti ottaen siisteystasoltaan poikamies- boxia, jota ei juuri koskaan siivota. Siis pizzalaatikoita, tyhjiä olutpulloja, ylitäysiä tuhkiksia jne. lojuu ympäriinsä ja perustuoksu on tunkkainen. Luulenpa että Jussilla saattaisi olla sananen sanottavana Volvon ilmanlaadusta…… Koska bussissa istuu ikään kuin eristettynä muusta maailmasta ja ei ole ulkopuolisia todistajia, keskustelun taso ei ihan vastaa meistä annettua kuvaa suht`fiksuna bändinä. Jussin höpinöistä on ollut puhettakin, mutta ei hän aivan yksin ole huonoine juttuinensa.

10.10.2003: Bussi matkallaan Jyväskylästä Turkuun, Aleksis Kiven ja Suomalaisen kirjallisuuden harmaana iltapäivänä...

Jarkko arpoo sanoja hatusta: Valtterin viime lauselmiin saamme sujuvan jatkon juuri pidetystä bussikonferenssista, jossa Jussi agitoi savuttoman keikka-auton puolesta. Argumentit olivat viisaat ja perustellut, mutta me tupakoijat vetosimme addiktioon. Minkäs teet -hengessä. Tämänkin pienen matka-aihelman voinette ehkä nähdä joskus jossain, sillä pitkäaikainen videotallennusyksikkömme, veljet Pohjonen ovat muassamme ja kuvaavat keikkaelämän arkea. Kameroiden läsnäoloonkin olemme alkaneet tottumaan, ja voihan olla, että todella vanhana on riemullista seurata tätäkin puolta elämästämme. Oulun keikasta voisi miettiä sen vähän verran, että esitys ei, saatana vieköön, ollut aivan parhaitamme vaikka yritystä olikin. Ehkä kysymyksessä oli se Valtterin viittaama 7+ -esitys. Yleisöä emme voi asiasta syyttää, siltä osin kaikki oli hyvin. Toisinaan onnistuu paremmin, toisinaan keskinkertaisemmin. Suuri kiitos paikalla olleille yhtä kaikki. Oulu on kasvava keskus, kaikkialla on uusia rumia rakennuksia ja ankeita teknologiakeskuksia. Harmaassa, sateisessa säässä se näyttäytyy vielä ikävämpänä. Oulu kun on kuitenkin yksi Suomen innostavimmista kaupungeista, ja omista kotimiljöömaisemistani rakkahin. Siksi on ikävä nähdä tuollainen kehitys. Onneksi hyvää Oulua ei olla vielä onnistuttu täysin pois pilaamaan. Mutta joku teknologia- ja elementtitalorajoitusdirektiivi pitäisi sinnekin saada, sanon ma.

Lutakon eilissessio oli taas mieluisampi visiitti - tuttu paikka ja osittain kai tutut naamatkin, mutta variantimpi soittosetti upposi hyvään maahan. Lutakon ympäristöstä on sanottava se, että samaa rakentamisterroria sielläkin on loputtomiin. Kuka kaupunginhallituksessa sekosi lopullisesti joskus muutama vuosi taaksepäin?? Luojan kiitos, itsensä Lutakkorakennus saanee sentään jäädä paikallensa, kuten oikein onkin. Täysin mielipuolisiksi kaupunginisät eivät siis ole heittäytyneet. Niin, ja Lutakossa on hyvää soittajaruokaa, eilenkin tarjottiin nakkisoppaa. Hyvää kotiruokaa ei tahdo saada enää juuri mistään, etnisiä pizzoja, purilaisia ja kebabeja on kyllä joka kojun valikoimissa. Siksi: kunnia perinteikkäälle Lutakolle ja sen työläispuurtajille. He ovat hyviä ihmisiä. Olkaa tekin.

11.10.2003: Bussi liikkuu hitaasti mutta varmasti sateisessa Suomessa.

Jarkko: Matkaamme siis Turusta kohti Saarijärveä (!). Lutakon seinälle oli jo ko. keikalle mennessämme kiinnitettynä Keskisuomalaisen ilmoitus kyseisen Summassaaren YUP -yöstä. Kyse ei ole meidän ja Olli Lindholmin partion yhteisiltamasta, eikä näillä keikoilla soittamastamme ”Me olemme yön” erityisansiosta otsikkonostoksi, vaan omituinen pakettiratkaisu, jolla saa keikkapiletin ja hotellimajoituksen, lienekö vielä kylpyläpalveluitakin kaupan päälle. Soittajisto miettii, suhtautuako moiseen mainostamiseen hirtehisesti vai häveten. Mutta kuten aiemminkin huomattua, emme voi vastata kaikesta meihin liitettävästä.

Eilinen Turun kokemus oli paras Turuun vierailumme kuunaan. Vaikka Kåren on melkoinen kaikukammio, etenkin kun Jannen mätkiminen määrää yleisvolyymin jo lavalla yli sadan desibelin, niin sekä me että yleisö selvisimme hengissä. Miksaajamme Jyrki ilmoittikin Jannelle, että saa soittaa keskimääräistä varovaisemmin ko. syistä johtuen. Keikanjälkeisessä yhteenvetomietinnässä Jyrki ihmetteli, miksei sana ollut taaskaan mennyt perille, mutta Janne teroitti, että tarkka soundcheck -lauselma oli kuulunut ”Vaihtoehtoinasi on, että soitat joko hiljaa tai täysillä”. Janne oli yllättäen valinnut myöhemmän vaihtoehdon, kun sellaisen sai. Mutta kuten jo alustettua, oudon riemullinen esitys Turussa oli. Paikalle saapuneet ihmiset olivat hyvässä hengessä paikalla, ja yhtyekin voi väittää pokerinaamoin, että sen anti oli parempaa kuin keskimäärin. Siis kiitos turkulaisille, miksi sitä kaupunkia aina muistetaankaan puheissa lyödä kuin vierasta sikaa? Ja hakkaanpa tässä vielä kuvainnollisesti yhtyetovereitani paisuvalla kädellä selkähän. Hyvä, kuten William Shakespeare on monimielisesti kirjoittanut. Toki joitain Jussin kielenkatkeamisia mukaan sattui, ja allekirjoittaneen säätämistä pedaalien ihmemaassa, mutta sekin on ymmärrettävää, kun niitä on kerrassaan kaksi kappaletta, jossa poljinsumassa toki virhe tai pari on aivan loogista tapahtumaketjua.

Ainoa harmittava tekijä musiikin tapahtumien maassa siis on se, että suuri laulaja, lauluntekijä ja esiintyjä Bob Dylan jäi näkemättä. Tänä aamuna tavasin niin Turun Sanomista kuin Helsingin vastaavastakin keikka-arvioitaan, ja ystävät hyvät, kyllä korpeaa. Bobin sitä paitsi tulisi saada se kirjallisuuden Nobelin palkinto. Muistakaa tehdä jatkuvia vetoomuksia Nobel -palkintolautakuntaan päin tästä asiasta. Ja jos luetuttaa, lukekaa Michael Mooren kirjoja! Niissä on mahtava meininki meneillään. Kun politiikka on niin huonossa huudossa, voi jokainen Mooren kautta ymmärtää, että yhteiskunnallinen toiminta on myös hauskaa, jos se oikein oivaltaa. Ja vielä: Dischargen ”Hear nothing, see nothing, say nothing” on uudelleenmasteroituna, verevin single -ja ep -bonuksin levykaupan akkunassa naurettavaan 11 euron hintaan. 21 vuotta vanha isku, ja täysin relevantti edelleen. Joskus lapsuudessa joko myin tai iäisyyslainasin kyseisen mestariteoksen jonnekin, mutta kyllä nyt kelpaa. Vai oletteko te muka kuulleet jotain kauniimpaa musiikkiteosta?

12.10.2003: Loppumietintöjä Jyväskylässä

Valtteri: Nyt on sitten syksyinen keikkarupeama takanapäin ja alkaa pitkä loma yup-hommeleista. Kuten Jarkko totesikin, Turussa oli mukavaa. Kåren on niitä paikkoja, joissa soundcheckin tekemisen mielekkyys joutuu koetukselle. Tyhjä, korkea ja kiviseinäinen sali on aikalailla toivoton paikka rokinsoittoon. Tilanne on sekä miksaajalle että bändille kaoottinen, mutta sitten kun väkeä saapuu paikalle, on kaikki taas paljon paremmin. Minulle on pikkuhiljaa alkanut herätä epäilys siitä, että olisikohan kaikki se vinoilu Turkua / turkulaisia kohtaan ihan vaan puhdasta kateutta. Kaupunki on kaunis ja ihmiset mukavia. Yksi merkillinen asia keikkaan kuitenkin liittyi: Järjestävän osapuolen taholta esitettiin toive, ettei lavalla poltettaisi tupakkia. SHIIIIT! No, arvatkaa noudatinko toivetta? Kyllä vaan ja ei tehnyt edes tiukkaa!

Perjantaina keli oli ihan siedettävä, joten ajelin Turkuun moottoripyörällä, kun jäi se Oulun reissu tekemättä. Syksyn viimeinen retki olikin sitten paluumatkan osalta ankeahko, sillä vettä tuli koko ajan ja ajohanskat päästivät veden läpi kun matkaa oli vielä yli puolet jäljellä. Vaihdoin Jyväskylässä kulkupeliä ja Saarijärvellä saunan jälkeen rupesi taas veri pikkuhiljaa kiertämään sormissa. Kerkesi pyöräilyosuudella tulla ihan oikeasti vilu. Hölmöä hommaa, mutta mukavaa!

Kylpylä-hotelli Summasaari on minulle jo entuudestaan tuttu paikka, koska olin siellä soittamassa viime vuonna teatteri Eurooppa 4:n riveissä pikkujouluaikaan ja tänä vuonna sama homma. Koska olemme tottuneet esiintymään lähinnä rokkiklubeissa, tuntui korpihotelli hieman oudolta paikalta kuskata kamanpaljoutemme sisään, kun samalla kuntoutuksessa olevat eläkeläiset (siis ei se bändi) ihmettelivät touhujamme varmaankin miettien, että ”soettaakohan nuo poijjaat tanssimussiikia, että jos sitä piäsis humpalle?” Eivät päässeet. Mahtoi tulla respan tytöllä muutamakin palautelappunen seuraavana aamuna. Sukupolvien välinen kuilu luonnollisesti syvenee, jos sukupolvia on välissä kolme. Keikka oli kuitenkin kelvollinen ja paikalle oli saapunut muutakin, kuin pelkästään kela:n kustantamaa väkeä ja koska oli rundin viimeinen keikka, alkoi se pultsaaminen/ ördääminen välittömästi keikan jälkeen. Skåålasimme kuohuviinillä ja totesimme kiertueen olleen onnistunut. Kameraryhmä tallensi kohellustamme ja luulenpa että ihan kaikkea ei dvd:n ”bonusmatskuna” julkaista. Tänä aamuna sitten pirteitä poppareita odotti lähtö kotiin.

Nyt siis alkaa keikkatauko ja on mahdollista, että se kestää keväälle 2005. Ryhdymme pikkuhiljaa suunnittelemaan seuraavaa levyä ja studioon mennään aikaisintaan syksyllä -04, eli niitä aikoja kun nuottikirja, sekä dvd julkaistaan. Jussi, Petri ja minä rupeamme nuotinnoksia valmistelemaan ja olemme suunnitelleet järjestävämme ”neuvoa-antavan kansanäänestyksen” kappaleista, jotka nuottikirjaan tulisi. Laulumelodia+sointumerkintöjen lisäksi mukaan tulee nuotinnos kaikista soittimista. Aikamoinen urakka, mutta onneksi meitä on kolme tekemässä, joten eiköhän siitä selvitä. Lisäksi mukaan tulee kirjoituksia Jarkolta, sekä kommentteja biisien tekijöiltä + valokuvia.

Äänestyksestä ja muistakin asioista myöhemmin lisää, mutta koska loppuivat keikat, niin loppuu myös nämä päiväkirjoittamiset. Kiitoksia kaikille keikoilla käyneille. Meillä oli mukavaa ja toivottavasti myös teillä. Näkemiin / kuulemiin.

Syyskiertueen ohjelmisto 30.9. - 11.10.2003: